Satu rumasta ankanpoikasesta on aina iskenyt minuun kovaa, jonnekin ytimeen asti. En liene ainoa.
Siinä, samoin kuin muissa vaikuttavissa tarinoissa, päähenkilöllä on jokin heikkous tai vika. Siksi me samastumme häneen. Ruma ankanpoika on muiden mielestä ruma. Hän haluaisi olla hyväksytty ja siksi kärsii. Kuulostaa aika inhimilliseltä.
Hassua on, että tarinoissa päähenkilön vika johdattaa hänet vastoinkäymisten kautta suureen oivallukseen, itsensä tunnistamiseen ja hyväksymiseen. Kun päähenkilö luopuu toisten asettamista standardeista, hän kasvaa sankariksi.
Ruma ankanpoikanen ei alussa ymmärrä vahvuuttaan, hän ajattelee että erilaisuus on huonommuutta. Lopulta vahvuus löytyy näennäisestä heikkoudesta – poikkeavuudesta, ainutlaatuisuudesta. Alun oudosta rääpäleestä kasvaakin ihan jotain muuta kuin sen sisaruksista – kaunis joutsen.
Meillä kaikilla – niin ihmisillä kuin firmoilla – menee kamalasti energiaa fasadien rakenteluun. Miten traagista onkaan, että haluamme, että meidät nähdään tietyllä tavalla, mutta tunnemme sisimmässämme jotain aivan muuta. Me kätkemme ja peittelemme asioita, koska yritämme täyttää jonkin kuvitteellisen standardin.
Todellisuudessa mitään standardeja ei ole. Standardit kasvavat yksilöiden ja yhteisöjen pelosta, että meitä ei hyväksytä joukkoon. Siksi yritämme mukautua. Mutta mukautuminen pakottaa meidät kätkemään sen, mikä tekee meistä ainutlaatuisia.
Esimerkki elävästä elämästä. Pääaineeni yliopistossa oli kirjallisuus. Tähän tosiasiaan liittyy oletuksia siitä, mitä kirjoja minun olisi pitänyt lukea. Siksi häpeän, etten ole lukenut Tuntematonta sotilasta enkä Sinuhea. Aina kun näistä kirjoista tulee puhetta, luovin keskustelussa mukana, enkä uskalla tunnustaa. Pelkään, että arvoni ihmisten silmissä laskee, että minuun petytään.
Kun me nostamme erilaisuutemme näkyviin ja kun osaamme arvostaa sitä, olemme autenttisia. Se resonoi ihmisissä. Autenttisuus on samastuttavaa ja haluttavaa, koska se muistuttaa ihmisiä siitä, että myös he voivat kääntää oman erilaisuutensa voimavaraksi.
Samalla tavalla kuin meidän persoonallisuutemme ja elämänkokemuksemme – niin kauniit ja hyvät kuin rumat ja traumaattiset asiat – tekevät meistä erilaisia suhteessa kaikkiin muihin, meidän pitäisi oivaltaa, että juuri tässä on meidän brändipositiomme. Vahvuutta ei tarvitse keksiä, koska olemassaoleva erilaisuus on nimenomaan sitä.
Mitä poikkeavaa sinussa on? Mitä häpeät? Mikä firmassasi, sen historiassa, toiminnassa tai kulttuurissa on outoa, piiloon lakaistua? Nosta se kaikki esiin. Paradoksi on, että kulutamme järjettömästi energiaa erilaisuuden kätkemiseksi ja tukahduttamiseksi, vaikka sen esiin päästäminen vahvistaisi meitä, ja tekisi meistä ainutlaatuisia ja samastuttavia.
Tällä tempulla on säteilyvaikutuksia: kun toiset näkevät, että arvostat omaa ainutlaatuisuuttasi, hekin alkavat arvostaa omaansa. Vaalimalla erilaisuuttasi et ainoastaan ota käyttöön täyttä potentiaaliasi, vaan inspiroit ja levität hyvää myös toisissa.
Uskallatko kaivaa viallisuutesi esiin? Uskallatko näyttää sen? Uskallatko arvostaa poikkeavuuttasi? Anna palaa!