Tarinankerronta on vaarallinen juttu. Se herättää kuulijan tunteet. Ja siksi se suostuttelee muuttamaan ajattelua. Ajattelun muutos taas muuttaa käyttäytymistä. Ja muutos ihmisten käyttäytymisessä muuttaa maailman. Mutta ei pelkästään kuulijan maailman vaan myös kertojan maailman.
Sillä tarinankerronta opettaa kertojalle mitä on olla rehellinen ja miltä tuntuu herätä joka aamu niin että tekemisilläsi on merkitystä itseäsi suuremmassa mittakaavassa. Se opettaa elämään ihan toisin kuin meille on opetettu.
Ihmismieli on kuitenkin sisäänrakennetusti muutosvastarintainen. Opitut tavat ovat sitkeässä. Ego suojelee itseään kynsin ja hampain. Siksi kaikista ei ole koskaan menestyksekkäiksi tarinankertojiksi.
Sillä autenttisuus edellyttää rehellisyyttä, omien tunteiden ja oman vajavaisuuden paljastamista. Pelailun ja laskelmoinnin lopettamista. Toisten ihmisten ja varsinkin itsensä myötätuntoista kohtaamista. Rooleista ja pönötyksestä luopumista. Kuuntelemista, ei väittämistä. Olemista läsnä.
Ja kun tunneyhteys itseen ja toisiin on auki, alkaa elämä näyttää toiselta. Asioilla on itseisarvollista merkitystä. Tekemisen syyt muuttuvat uran rakentamisesta ja rahan ja maineen tavoittelusta joksikin oudoksi. Haluksi jättää jokin todellinen jälki maailmaan, haluksi kontribuoida, haluksi palvella toisia ihmisiä ja yhteisöä.
Tällainen muutos voi olla liikaa ihmiselle jonka maailmankuva on esimerkiksi ura- ja materiakeskeinen ja jonka koko olemassaolo perustuu ulkoiseen validointiin.
Kaikki ihmiset eivät ole valmiita muuttumaan. He haluavat pysyä siinä missä on turvallista. Ja heillä on siihen oikeus. Uskalluksen muutokseen pitää aidosti kummuta sisältä. Kukaan ei voi käskeä sitä tapahtumaan. Ensin täytyy nähdä mitä todella menettää muuttumattomuuden vuoksi ennen kuin muutoksen tarve on suurempi kuin halu jäädä paikalleen.
Oletko sinä valmis muuttumaan?